Hätä ja huoli

                      

Perjantai ja kotiin lähtö.  Tunnen ansainneeni mukavan viikonlopun ja se onkin tiedossa, sillä kotiväki saapui illalla turvallisesti Jäämeren rannikolle. Dramatiikkaa sekä matkalla oleville että meille täällä päässä odottaville aiheutti pojan äkillinen sairastuminen Kaamasen ja Utsjoen välillä. Kun iso, reipas poika alkaa todella valittamaan vointiaan ja kipujaan niin en ollenkaan ihmettele, että mieheni  huolestui ihan oikeasti.  Jopa mukanaoleva rauhallinen koirakin oli reagoinut asiaan!

Hätänumero oli kertonut, ettei Utsjoella ole ketään eikä mitään.  Ainoa ambulanssikin on varattu.  Mieheni soitti minulle ja minä soitin - vapisevin sormin - Liisalle Utsjoelle, joka kertoi missä on vuodeosasto ja käski mennä sinne. Siellä on aina päivystävää sairaanhoitohenkilökuntaa. Ja sieltä on suora yhteys päivystävälle lääkärille ja mahdollisuus sairaankujetukseen tarvittaessa.

Jäin odottamaan, ja odottaessani varmisten kuinka lääkäripalvelut toimivat Vesisaaressa.  Emme ole koskaan tarvinneet sellaista apua, ja niinpä en tiennyt onko päivystystä ja missä ja miten. Nyt tiedän, ainakin periaatteessa.

Utsjoella selvisi, että pojalla oli ilmeisesti voimakas lihaskouristus selässä. Lääkäri Ivalosta oli pyytänyt varmistamaan, ettei kipua tunnu syvemmällä - ja kaikenlaista muuta asiaankuuluvaa. Olivat antaneet voimakasta lääkettä ja jonkin ajan kuluttua lisää.  Kipu oli helpottanut. Lihakset olivat ilmeisesti rentoutuneet.  Lääkäri antoi luvan jatkaa matkaa ja poika oli välittömästi nukahtanut autoon.

Iltamyöhällä perille saapuivat helpottunut mies, unelias poika ja iloinen koira. Voitte kuvitella, että joimme kiitollisina iltakahvit.

Muistakaa, että jollei pikkukunnissa ole päivystystä ja hätänumero tarjoaa tyhjää, niin missä on vuodeosasto, siellä on koulutettua sairaanhoitohenkilökuntaa! Ja heillä on yhteys lääkäriin ja tieto kuinka kuljetukset yms. tarvittaessa järjestetään.

Kiitos Utsjoelle avusta!

Tuon episodin täällä päässä hain tyttöä orkesteriharjoituksista ja ajattelin kääntää auton pihalle valmiiksi niin että pääsen lähtemään nopeasti, jos sitä tarvitaan, ja samalla niin, että toinenkin auto mahtuu portista sisään.

Ja juuri kun olin eilen blogannut hiekoitusongelmista, jäin kiinni jäätikölle eikä auto - raskas mersu - suostunut liikkumaan mihinkään. Eikähän sitä voi "tönäistä" liikkeelle! Onneksi oli hiekkaa, ja onneksi oli autossa karkeaa suolaakin useampi kilo ja niin liki puolen tunnin uurastuksen jälkeen auto kääntyi kuin kääntyikin omalle paikalleen - portinpieltä hipoen. Se kun oli välillä poikittain keskellä piha - keula kuusen alla ja perä portin pielessä

Että minä vihaan jäisiä kelejä!